Kevään tullen tuli taas ihanat kelit hiihdellä jäällä koirien kanssa. Alkaa maaliskuussa maistua lenkkeily jo puulle. Totisesti. Ollaan koko talvi tahkottu porukalla melko lailla lenkkiä samoissa maisemissa useamman kerran viikossa, että sen kävelis jo silmät kiinni takaperinkin. Rehellisyyden nimissä taitaa emäntä olla enemmän kyllästynyt kun lenkkikaverit. Eipä ne oo koskaan  kyllä sanoneet tai näyttäneet, että voi kun tylsää, myö ei lähetä taas tota samaa lenkkiä ton kanssa.

No, emäntä kävi kurkkimassa koirakamujen blogeja ja inspiroitui muiden mukana lähtemään suksilla jäälle. Kiitos Enni & Jytä vinkistä ! Ollaan nyt sitten useamman kerran viikossa ehitty ja päästy jäälle. Jossain vaiheessa meinas kevät karata tänne liian pian ja satoi vettä. Höh, maaliskuun alussa! Jäällä alkoi olla paikka paikoin jo reippaasti yli koiran nilkan verran  loskaa. Ei kiva juttu koiralle, eikä kyllä hiihtäjällekään. Nyt on kuitenkin kelit muuttunu niin, että yöllä on kunnon pakkanen. Lumi on jään päällä hyvin kantavaa ja mielettömän kovaa. Ihan kun asfaltilla hiihtelis!

Työpäivän jälkeen emännälle kunnon tankkaus ja porukkaa keräämään kasaan. Tuntuu, että ne tietää mihin mennään, kun menen koiratarhalle valjaiden kanssa. Äijät hyppää innolla takahutlariin, mutta joukon ainoa neiti, Tiitu pitää totta kai erikseen pepusta tuupata kyytiin. No, jokainen tyylillään. Ehkäpä meillä naisilla on joskus oikeus ollakin vähän autettavia…

Ja sit ei kun jäälle. Porukka korskuu valjaissa edessäni, kun virittelen suksia jalkaani. Ovat kun hevoslauma konsanaan. Kukaan ei onneksi sentään hirnu tai kuovi maata! Kolme jämtiä eteeni ja enkkusprinkku vapaaksi. Ja sit menoks! Voi taivas sitä ilonpäivää! Jämtit kiihdyttävät heti vauhdin melkomoiseksi laukaksi ja Luca hömelönä on keulassa vapaana ikään kuin oppaan ominaisuudessa haukkuen ja hilluen. Koirat kirittävät selvästi toinen toisiaan. Ja emäntä koittaa parhaansa mukaan kestää perässä ja pysyä pystyssä. Jää on todella liukas ja karhea. Lumi on yöllisen pakkasen, päivän plusasteiden ja taas illan eellä nousevan pakkasen takia karheaa ja kovaa. Ihan kun liukkaalla asfaltilla hiihtelis. Vaan eipä ehdi emäntä kyllä hiihtämistä juurikaan miettiä. Pitää keskittyä vauhdin takia vaan pysymään pystyssä. Molemmat sauvat toiseen käteen ja suksilla auraamaan, sillä vauhti on tämmöselle sunnuntaihiihtelijälle jo melkein liikaa. Korvanappi radioistani en kuule pihahdustakaan, kun auraan suksineni karkealla lumella. Huomaan ajautuvani kelkkauralle ja saman tien muksahdan nurin. Koiralauma kerääntyy ympärille ihmettelemään. Yksi tulee nuolemaan naamaa, toinen haukkuu, että eiköhän jo mentäs. Onneksi olen ehjänä tämän kaatumisen jäljiltä. Selvittelen koirien narut ja matka jatkuu. Nyt olen viisaampi. Otan heti vauhdin kiihdyttyä muna-asennon. Ihan kun kunnon syöksylaskijalla konsanaan. Ja vot, että mulla onkin helpompi mennä näin. Koirat laukkaavat pitkin järven selkää. Ikään kuin niillä olisi opas edessään ja emäntä syöksylaskijan ominaisuudessa muna-asennossa perässä. Mietin, että miltä mahdan näyttää koirineni?

No, mitä väliä sillä oikeestaan lopulta on? Onneksi ketään ei näy jäällä. Hetkessä ollaan viiletetty ison selän yli. Meidän opas on kyllä välillä käynyt pöllyttämässä kevään ekan lokkiparven jäältä tiehensä, mutta palaa taas pian porukoihin ja ruotuun.

Syöksyhiihtelen vauhdikkaasti koirien perässä ja alan hallita aika mukavasti koko palettia. Ja varmaan menoa helpottaa sekin, että suurin into on koiristakin jo pois. Omat jalat ja nilkat alkaa olla hapoilla, sillä en ole kovin rentona tässä kyydissä. Ollaan kuitenkin jo toista tuntia menty. Aurinko alkaa laskea upeana tulipallona ja pakkanen nousee selvästi. Tuoksuukin ihan pakkaselle. Kuu on ilmestynyt myös itätaivaalle. Mahtavaa - on täysikuu. Huvittaa, kun mieleen nousee jostain vanhasta elokuvasta lause: he ratsastivat auringonlaskuun.

Alan ohjailla porukkaa takaisin rantaan. Aikalailla on omat akut taas kerran ladattu tässä mun ihanassa koiraseurassa. Ja luulenpa, että on koiralaumankin kovalevyt kunnossa. Kun ollaan yhdessä puuhailtu, on kerta toisensa jälkeen yhtä palkitsevaa nähdä oma laumansa tyytyväisenä ja raukean näköisenä.